Raittiusseuralaisista viinan ystäviksi: Kuinka kieltolaki vaikutti Suomen alkoholikulttuuriin?
Kun Suomen valtio päätti kieltää alkoholipitoisten aineiden valmistuksen, maahantuonnin, myynnin, kuljetuksen ja varastoinnin vuonna 1919 tarkoituksenaan edistää kansanterveyttä, ei varmasti kukaan osannut kuvitella kieltolain seurauksia. Kansa ei suostunut raitistumaan, päinvastoin, alkoholin kulutus lisääntyi. Tämän lisäksi uusi ammattimuoto joppaus yleistyi, kehittyi ja sen ympärille luotiin kansanperinne, joka poiki lauluja, elokuvia ja sankaritarinoita.
Raittiusliike 1800-luvun lopussa oli yksi kieltolakiin johtaneista syistä. Suomalaiset ovat olleet pitkään yhdityskansaa, joka mielellään osallistuu talkoisiin yhteisen hyvän puolesta. Myös raittiusseurat saivat paljon jäseniä, ja lopulta yleinen alkoholin vastainen ilmapiiri johti toimiin valtion tasolta: kieltolaki syntyi. Raittiusseuroista huolimatta ihmiset eivät kuitenkaan olleet valmiita sitoutumaan täydelliseen raittiuteen. Alkoholin käyttö oli syvälle juurtunutta kansanperinnettä, josta ei voitu noin vain luopua. Viinaa tarjottiin vieraanvarausuuden merkiksi tai viinaryypyllä saatettiin sitoa syntynyt kauppa.
Pirtua ja muita alkoholituotteita alettiin salakuljettaa Suomeen monia reittejä, mutta eniten Helsingin saariston kautta. Kansa alkoi kuluttamaan pirtua aiempien miedompien alkoholijuomien sijaan ja oletettavasti tällä käänteellä ei ollut kansanterveyteen positiivista vaikutusta. Samalla kun juotavien alkoholiprosentti nousi, nousi myös kerralla nautitun alkoholin määrä. Todistusaineisto piti tuhota mahdollisimman nopeasti, joten kaikki käsillä oleva viina piti juoda kerralla pois. Salakuljetuksen myötä Suomeen syntyi ensi kertaa järjestäytynyttä rikollisuutta, joka mahdollisti viinan saannin koko kansalle. Alkoholia oli siis tarjolla yhtä paljon kuin ennenkin, mutta kansan suhde siihen muuttui.
Eliitti ei kuitenkaan ollut tyytyväinen kieltolainaikaiseen tuotetarjontaan. Jopparien oli kannattavinta salakuljettaa maahan halpaa ja vahvaa viinaa parhaimman voiton takaamiseksi, joten hienompia nautintojuomia oli harvoin saatavilla. Valtiovieraita kestitessä ei siis ollut saatavilla edes yhtä konjakkipulloa, ja tämä turhautti yläluokkaa. Vähitellen valtaapitävät aloittivat lobbauksen kieltolain kumoamisen puolesta.
Kieltolaki oli voimassa Suomessa neljäntoista vuoden ajan. Laki kumottiin kansanäänestyksellä, jossa se kaatui huikealla 70 %:n kannatuksella. Äänestystulos kuitenkaan tuskin tuli yllätyksenä, sillä kansa oli toiminnallaan jo selkeästi ilmoittanut mielipiteensä kieltolaista koko sen voimassaolon ajan. Esimerkiksi vuonna 1930 pirtua takavarikoitiin yli miljoona litraa. Vaikka tulli takavarikoi osan laittomista viinan maahantuonneista, jäi sen haaviin vain murto-osa koko viinavirrasta.
Kuva: “Varsinais-Suomen raittiusväen pääkokouksen osaanottajat. Eturivissä keskellä op. Santalahti Turusta, hänen takanaan Kaarinan raittiusseuran edustajat: pj. Juho Hurme, jäsenet Aili Aalto ja Ester Wanhalinna. …ylävasemmalle …op. Vuori. Edelleen vasemmalle Toivo II edustaja Matti Korhonen. Läh. Ester Wanhalinna 1966.”
(Kuva: 1920, Salo. Arkistoviite: TYKL/VK/5944)
1905. Väkijuomat kadetaan maahan Koiton pihalla. Simonkatu 8 – Yrjönkatu 31.
(Kuva: 1905, Rundman E (Valokuvaaja)/Helsingin kaupunginmuseo)
1920 -luvulla. Kieltolaki 1.6.1919 – 4.4.1932: Takavarikoituja pirtukanistereita Pohjoissatamassa. (Kuva: Timiriasew Ivan ? (Valokuvaaja)/ Helsingin kaupunginmuseo)