Nykysalakuljettajien piilot ja kätköt

Salakuljetukseen ryhtyminen voi olla lähtöisin omista tarpeista, taloudellisesta hyötymistarkoituksesta ja toisinaan salakuljettajaksi joudutaan myös pakotettuna. Kaikissa tapauksissa salakuljetettavalle tavaralle on löydettävä hyvät kätköt tai piilot, jotta vältyttäisiin viranomaisten puuttuminen toimintaan ja kiinnijäämisen seuraukset.Viranomaiset löytävät salakuljetettua materiaalia mitä moninaisimmista paikoista joista muutamia esimerkkejä on esitelty seuraavassa. Dia8

Henkilön oma keho ja päällä oleva vaatetus tai asusteet ovat yleisesti tunnettujasalakuljetusvälineitä. Kehonsisäisesti kuljetetaan tavallisesti huumausaineita tai lääkkeitä, peräaukkoon, suuhun tai emättimeen kätkettyinä. Niellyt salakuljetustuotteet voivat sijaita myös mahalaukussa tai suolistossa. Ihmisen suolistoon mahtuu jopa kilon verran huumausaineita. Salakuljetusyrityksiä on tehty myös teippaamalla salakuljetettava materiaali kehoon. Kengät ovat tavallinen salakuljetuspiilo kuten myös vaatteiden saumat ja taskut. Kehonsisäinen salakuljetus on tyypillistä lentoliikenteessä.

Normaalin henkilömatkatavaran joukosta matkalaukuista, rinkoista ja repuista löytyy lähes rajaton määrä paikkoja mihin kätkeä salakuljetettavaa tavaraa. Tavallisista huomiota herättämättömättömistä matkatavaroista kuten matkamuistoista, toilettitavaroista tai elektroniikkalaitteista voidaan tehdä kätköjä. Eräältä salakuljettajalta paljastui huumekätkö pukupussista olleesta vaateripustimen ontosta putkesta. Toisessa tapauksessa tehtiin huumelöytö lankarullien sisältä. Huumausaineita kätkettäessä yritetään usein peittää huumausaineen ominaistuoksua tiiviillä pakkaamisella tai muulla voimakkaalla tuoksulla kuten kahvilla. Huumekoiran erehtymättömän hajuaistin takia nämä yritykset ovat kuitenkin turhia. Matkalaukkujen rakenteetkin toimivat piiloina toisinaan ja joskus laukut on vain yksinkertaisesti pakattu täyteen salakuljetettavaa materiaalia, kuten savukkeita.

Henkilö ja pakettiautojen rakenteista ja verhoilusta löytyy piilopaikkoja salakuljetettavalle tavaralle. Oviin ja seinien rakenteiden alle on päätynyt viranomaisten katseilta piiloon niin tupakkaa kuin alkoholiakin. Polttoainesäiliökin sopii piilopaikaksi. Joskus jopa huumeita on pakattu ja kätketty bensiinin tai dieselin joukkoon. Vararengas on tyypillinen kätköpaikka. Sen sisältä tai alle kätkettynä on paljastunut salakuljetettua tavaraa, kuten elokuvien piraattikopioita. Eräs tapaus paljasti pakettiautosta olleiden rakennustelineisiin kuuluvien putkien sisältä huumekätkön. Ajoneuvoihin rakennetaan myös erillisiä kätkötiloja tai lisätankkeja erityisesti salakuljetusmateriaalia varten. Salakuljetukseen osallistuvan pitääkin hallita jonkinlaista nikkarointikykyä saadakseen aikaan kätkötiloja, joita on vaikea havaita silmämääräisellä tarkastelulla.rekka pp

Usein salakuljetus on yhdistetty lailliseen rahtiliikennettä sisältävään yritystoimintaan.Kaupallinen liikenne antaakin mahdollisuuden suurten erien kuljettamiseen niin maa-, vesi- kuin ilmateitsekin. Valtioiden rajoja ylittävistä kuljetusajoneuvoista löytyy laillisen rahtitavaran lomasta salakuljetettavalle tavaralle kätköjä ja joskus jopa koko lasti on salakuljetustavaraa. Kyydissä olleesta laillisen kuorman joukosta kuten lautojen seasta tai tukkien sisästä on paljastunut laittomasti maahan tuotua alkoholia ja savukkeita. Myös keramiikaksi ilmoitetun merikontin lastisisällöstä paljastui laillisen lastin lisäksi runsas määrä savukkeita. Viranomaiset ovat ottaneet kiinni muun muassa laillisen leikkokukkakuorman, jonka kätköistä löytyi marihuanaa. Joskus salakuljetus on niin pitkälle vietyä, että sitä varten on perustettu peiteyritys, jotta kansainvälinen liikkuminen olisi helposti mahdollista. Toisinaan tullin ohi päässyt salakuljetussaalis on löytynyt metsäkätköstä lumihankeen haudattuna.

Sen lisäksi että salakuljetus on laitonta ja salakuljetettu materiaali usein ihmiselle haittaa aiheuttavaa, voi salakuljettaja aiheuttaa toiminnallaan ja valitsemillaan kätköpaikkojen sijainneilla suuria turvallisuusriskejä itselleen sekä ulkopuolisille. Esimerkiksi elimistön sisällä kuljetettava huumausainepaketti voi hajotessaan aiheuttaa jopa kuoleman, ja eräs salakuljettaja oli kätkenyt pakettiautoonsa litroittain pirtua ja sitä oli jopa moottoritilassa. Syttyessään palamaan vaikkapa laivan autokannella kyseinen salakuljetustapaus olisi aiheuttanut suuronnettomuuden riskin ja useiden ihmisen altistumisen hengenvaaraan.

Viranomaiset ovat onnistuneesti paljastaneet monta salakuljettajien kätköpaikkaa. Kun tunnetut kätköt tulevat yleiseen tietoon ja paljastumisen mahdollisuus kasvaa, ovat salakuljettajat pakotettuja keksimään uusia piiloja. Viranomaisten ja salakuljettajien kissa hiiri leikki hyvien piilopaikkojen keksimisen ja kätköjen löytämisen välillä on koko ajan aktiivisesti käynnissä. Tietoa viranomaisten alati kehittyvästä välineistöstä salakuljettajien kätköjen paljastamiseksi ja työssä apuna toimivista koirista löytyy toisaalta verkkonäyttelyssämme.

(Kuvat: puhekuplat ja rekka/Susanna Hillo)


Piilot ja kätköt

Alkoholin salakuljetus 2000-luvulla