“…niin mitä se valtiolle kuuluu?”
Jos tavaroiden ja ihmisten liikkuminen olisi täysin vapaata, ei olisi salakuljetusta. Valtio on kuitenkin päättänyt rajoittaa tai estää tiettyjen tuotteiden maahantuontia. Syyt joihinkin näistä rajoituksista ovat toki suurimmalle osalle ihmisistä täysin itsestäänselviä, mutta tämänkin näyttelyn teksteissä on tullut ilmi tapauksia, joissa kansalaisten käsitykset ja lain sana menevät ristiin. Mitä perusteita lainsäätäjillä sitten on asettaa rajoituksia, jotka eivät näytä vastaavan kansalaisten toiveita?
Huumausaineiden tuontikielto tuskin saa ketään sen kummemmin miettimään syitä. Sen sijaan lomakohteelta ostetun simpukankuoren joutuminen tullin takavarikoimaksi voi herättää kysymyksiä. Eläinten ja eläintuotteiden vientiä on rajoitettu kansainvälisellä sopimuksella paikallisten ympäristöjen suojelemiseksi. Tämä rajoitus koskee tietysti itse eläimiä, mutta myös niiden kuoria ja kotiloita – täytyväthän nekin jostain yksilöstä kerätä.
Kiellettyjen tuontitavaroiden listalla ovat myös houkuttelevan halvat tuoteväärennökset. Tuoteväärennöksistä eivät kärsi ainoastaan lailliset yritykset, jotka menettävät rahaa, vaan huomioitavaa on, että nämä väärennökset ovat usein heikkolaatuisia ja jotkin niistä voivat olla jopa hengenvaarallisia. Joistakin altruistisista syistä huolimatta on raha silti yksi merkittävimmistä liikkeellepanijoista salakuljetustoiminnassa molemmin puolin. Läheskään kaikki salakuljetettava tavara ei ole täydellisessä tuontikiellossa, vaan niille on vain määrätty tuontivero valtiontaloutta pönkittämään.
Aina ei valtiollakaan ole rajoituksilleen kovin vakuuttavia perusteluita. Muistellessamme Berliinin muurin ali tunneleita kaivaneita tai Neuvostoliittoon raamattuja salakuljettaneita henkilöitä asettunemme puhtaalla omallatunnolla heidän puolelleen. Myös Suomessa on aikojen saatossa ollut rajoituksia, jotka eivät nykypäivän näkökulmasta katsottuna vaikuta kovin järkeviltä. Esimerkkinä tästä surullisenkuuluisa kieltolaki 1900-luvun alusta.
Täysin perusteeton ei kieltolakikaan toki ollut. Alkoholilla on haittavaikutuksia, jotka yhä edelleen aiheuttavat ongelmia käyttäjän itsensä lisäksi hänen läheisilleen ja yhteiskunnalle. Kansanterveys onkin edelleen yksi syy rajoittaa tuotteiden maahantuontia. Esimerkiksi nuuskan ja muiden tupakkatuotteiden tuontirajoituksia perustellaan niiden haittavaikutuksilla. Ovatpa samat syyt loppujen lopuksi taustalla myös kovien huumeiden kieltoa koskevissa säädöksissä.
Vaikka valtion rajoitukset ovat vastassa silloinkin, kun salakuljetus ei saa omaatuntoamme soimaamaan, ei lakien aina tarvitse olla maalaisjärjen vastaisia. Esimerkiksi tänä päivänä useiden tuotteiden, kuten alkoholin ja nuuskan, tuonti on sallittua omiin tarpeisiin. Laki ei siis täysin sulje silmiään kansan tahdolta, vaikka joku sitä saattaakin vastustaa esimerkiksi kansanterveydellisistä syistä.
Tässä ja edellisessä tekstissä on tarkasteltu lähes yksinomaan tavaroiden ja aineiden salakuljetusta. Kuinka paljon tilanne muuttuukaan siitä, että tuotteiden sijaan viedään rajan yli ihmisiä? Onko henkilöiden kuljettaminen maasta toiseen suvaittavampaa tai rankaistavampaa kuin tavaroiden salakuljettaminen? Entä kuinka rankaistava teko on salakuljetuksi tuleminen?
(Kuvat: eduskuntatalo/commons wikimedia, simpukat/pixabay)
Maahantuontia maalaisjärjen ja lain välissä