“Jos vain vähän omaan käyttöön…
Otsikon mukainen on tai ainakin voi olla kuuluisan rivikansalaisen perustelu sille, miksei salakuljetus välttämättä ole niin kamala rikos. Että onhan se toki laitonta, mutta lieneekö tuo niin paha, jos tuota tai tätä tavaraa vähän tuo “omaan käyttöön”.
Lain perustana länsimaisissa oikeusvaltioissa, kuten Suomessa, on oikeudenmukaisuuden periaate. Samasta rikoksesta kukin kansalainen saa saman tuomion, riippumatta tekijän henkilöllisyydestä tai hänen taustoistaan. Samaa oikeudenmukaisuuden periaatetta toisin päin ajatellessaan kansalainen ei välttämättä näe kaikkia lain vaatimuksia oikeudenmukaisina tai tasapuolisina. Tullirajoitusten tapauksessa voidaan pohtia, miksi jokin tuote on sallittu ja jokin tuote ei.
Useimmat tavallisen kansalaisen arkea koskettavat tuontirajoitukset perustuvat kansanterveydellisiin seikkoihin: tupakkatuotteiden, viinan ja huumausaineiden maahantuontia kontrolloidaan, jotta kansalaiset eivät niillä itseään turmelisi. Tupakan ja viinan kohdalla voi kansalaisella kuitenkin helposti herätä myös epäilys, onko valtiovalta pelkästään kansanterveyden asialla, vai lienisikö myös tuotteista saatavilla muhkeilla verotuloilla jotain tekemistä asian kanssa? Suurin epäilysten herättelijä löytynee kuitenkin omista mielihaluistamme; jos rajoitetut tuotteet houkuttelevat, löydämme kyllä syitä niiden hankinnan oikeuttamiseen. Oman oikeuskäsityksemme mukainen toiminta voi tuntua paljon rehellisemmältä, kuin lainsäädännön vaatima.
Kun tupakasta ja alkoholista siirrytään huumausaineisiin, tulee salakuljetuksesta teko, jonka pääasiassa tuomitsevat sekä lainsäätäjät että kansalaiset. Huumeita epäilemättä pidetään selkeästi vaarallisina aineina ja niiden maahantuontikieltoa perusteltuna – ainakaan kansalaisten asenteet huumeita ja niiden käytöstä annettuja rangaistuksia kohtaan eivät ole muuttuneet merkittävästi 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa.
On myös tilanteita, joissa salakuljettajia voidaan pitää eräänlaisina robinhoodeina. Kun Rovaniemi ja muukin Lappi poltettiin sodan aikana, oli rakennus– ja muiden tarvikkeiden salakuljettaminen maahan Ruotsista erittäin merkittävä apu jälleenrakennukselle. Kyse oli rikoksesta, mutta harvapa sen taisi tuomita, jos viranomaisia ei lasketa – eivätkä ilmeisesti kaikki heistäkään. Mitenkä sitten ne aiemmin mainitut huumeet? Jos ihminen salakuljettaa terminaalivaiheen syöpää sairastavalle äidilleen morfiinia lievittämään viimeisten aikojen suuria tuskia, onko kyseessä lainkaan yhtäsuurelta tuntuva rikos, kuin vastaavan aineen tuominen niin sanottuun viihdekäyttöön?
Kansan oikeustaju ja maalaisjärki eivät siis välttämättä ole sama asia, kuin oikeudenmukaisuus, kun oikeudenmukaisuutta ajatellaan puolueettomuuteen perustuvana käsitteenä. Henkilön omassa elämänpiirissä reilulta tuntuva vaihtoehto ei välttämättä yhteiskunnallisesti laajemmassa kokonaiskuvassa olekaan oikeudenmukaista ja tasapuolista.
Kuvassa: Polkupyörät ovat yksi esimerkki tavaroista, joita tuotiin aikanaan Ruotsista rajan yli Suomeen “lainaan”, sillä pyörien maahantuonti oli laitonta.
(Kuva: Pixabay)