“Minne kuljet, kuka kuljettaa?”

Pakenet. Öisellä merellä vene lipuu kohti Eurooppaa. Kohti toivoa paremmasta tulevaisuudesta. On epävarmaa, selviätkö edes aamuun. Selviätkö huomisesta päivänpaisteesta, polttavasta auringosta Välimeren yllä. Vieressäsi nukkuva lapsi parahtaa itkuun. Kaikkia hallitsee pelko, jännitys ja väsymys. Olet suunnitellut matkaa kauan, ja uhrannut sen eteen kaikkesi. Etkä siltikään voi olla varma hyödyttikö se mitään. Joudutko palaamaan takaisin. Minne asti selviät?

Versio 3
Oliko sinulla vaihtoehtoja? Katselet menneeseen. Muistat, kuinka kadut täyttyivät levottomista mellakoitsijoista. Kuinka päivien, viikkojen kuluessa aloit yhä enemmän pelätä perheesi, läheistesi ja itsesi puolesta. Kuinka säästit rahaa, pistit šllingistä puolet taskuun, jotta se joskus pelastaisi teidät. Kuinka tuli se päivä, jolloin räjähdys sattui kotikadullasi, kuinka pelkosi toteutuivat, kuinka pakenit. Pakenit ensin naapurikylään, sieltä rajan yli, ja maa toisensa jälkeen vaihtui jalkojesi alla. Eurooppaan, sinne halusit. Mutta miten? Onhan heitä, jotka lupaavat viedä. Istuttavat veneeseen ja parilla lausahduksella toteavat aamun valkenevan parempana meren toisella puolella. Et tiedä muuta mahdollisuutta päästä turvaan. Tietääkö kukaan?

Saavuit maahan, josta olit kuullut laivojen lähtevän. Teit työtä. Ei ollut merkitystä millaista työ oli. Kunhan vain saisit rahaa, pääsisit eteenpäin. Matkasi maksoi 3000 euroa. Laivamatkan jälkeen pelkäät jääväsi vielä velkaa. Pikaisella silmäyksellä arvioit, että veneessä on yli 800 ihmistä. Se tarkoittaisi lähemmäs kahta ja puolta miljoonaa euroa. Et edes uskalla ajatella, mistä rahat tulevat, minne ne päätyvät. Kavahdat rikollisuutta. Mutta onko rikos auttaa muita pääsemään turvaan? Antaa heille mahdollisuus jäädä henkiin, jatkaa elämää?

Välimeren ylittää vuosittain satoja tuhansia siirtolaisia. Suurimman osan tästä ihmismäärästä meren toiselle puolelle tuovat salakuljettajat. Ilman heitä monen Eurooppaan pyrkivän matka tyssäisi lyhyeen. Monella mittapuulla mitattuna ihmisten salakuljettaminen sekä passien ja oleskelulupien väärentäminen on yksi järjestäytyneen rikollisuuden rehottavimmista bisneksistä. Sen kitkeminen ei ole helppoa, sillä vaikka yksi kuljettaja saataisiin tuomiolle teoistaan, tulee tilalle heti toinen. Markkinoita riittää. Tärkeämpää olisikin yrittää vähentää kysyntää, toisin sanoen tarjota apua niihin maihin ja niille ihmisille, joiden avuntarpeesta salakuljettajat saavat polttoaineensa. Kiperin kysymys ei ole se, minne hädässä oleva pakenee, vaan se, kuka tarjoaa avun.

(Kuva: Laura Lindgren)


Maahantuontia maalaisjärjen ja lain välissä

“…niin  mitä se valtiolle kuuluu?”

Advertisements